Aikuisvalmennus

Yleistä aikuisvalmennuksesta

Aikuisvalmennuksessa käy viikoittain noin 80 pelaajaa ja harjoituksia järjestetään viikon jokaisena päivänä. Valmennuksesta vastaavat aina vähintään Tennisliiton toisen tason valmentajat eli seuravalmentajat. Aikuisvalmennustiimissä on mukana myös useampia kolmostason koulutuksen suorittaneita kilpavalmentajia.

Pelaajat jaetaan aina pelitaitojensa mukaan tasaisiin ryhmiin, jolloin koko ryhmä voi harjoitella samoja harjoitteita. Jokaisella harjoitusviikolla on oma teemansa.

Olemme pystyneet opettamaan tennisharrastuksen aloittaneita pelaajia noin vuodessa sille tasolle, että he ovat pystyneet aloittamaan kilpailemisen. Tästä toiminnasta Tennisliitto palkitsi Lahden Tenniskerhon vuoden 2022 seuratekona.

Seura on kehittänyt aikuisten Greenball-tennispelin, jossa tennistä pelataan 25% normaaleja tennispalloja hitaammalla pallolla. Tämä pelimuoto kehittää pelaajien taitoja nopeammin kuin suoraan kovilla palloilla pelaamisen aloittaminen. Greenball mahdollistaa monipuolisemman tenniksen aloittelijoille ja pallorallit ovat pidempiä kuin tavallisella pallolla pelatessa.

Kilpaileminen ei kuitenkaan ole mikään pakollinen päämäärä, vaikka me siihen pelaajia kovasti kannustammekin. Seurassa on myös monia harjoitusrinkejä, joissa pelaajat harjoittelevat itsenäisesti seuran harjoitusten ulkopuolella. Kannustamme kaikkia pelaajiamme ottamaan tenniksen elinikäiseksi harrastukseksi.

LT:n aikuisvalmennuksesta vastaa alan todellinen konkari seuravalmentaja Lauri Pihl.

Valmennusryhmien tasot

TA

Aloittelijataso. Pelataan oransseilla tai vihreäpisteisillä palloilla. Panostetaan perusasioiden hallintaan kuten valmiusasento, liikkuminen tenniksessä, peruslyönnit, tenniksen säännöt ja lajikulttuurin alkeet.

T1

Pelataan vihreäpisteisillä tai normaaleilla palloilla. Keskitytään peruslyönteihin, mutta lisänä valmennukseen otetaan uusina lyönteinä esimerkiksi pysäytyslyönti ja drivelentolyönti. Lisätään pelaajien tennistietoutta.

T2

Pelaajat osaavat peruslyönnit ja syötön. Pelaajat pystyisivät pelaamaan ottelun, mutta eivät vielä kilpaile Tennisliiton sarjoissa tai turnauksissa. Pelaajat pystyvät pallottelemaan takakentällä tavallisilla tennispalloilla. Opetetaan mm. verkkopelaamista, hyökkäyslyöntejä ja avoimen asennon lyöntejä.

T3

Tennisliiton taso NE tai vastaava pelitaso.

T4

Tennisliiton taso ME tai ND tai vastaava pelitaso.

T5

Tennisliiton taso MD tai NC tai vastaava pelitaso.

T6

Tennisliiton taso MC tai NB tai vastaava pelitaso.

T7

Tennisliiton taso MB tai NA tai vastaava pelitaso.

T8

Tennisliiton taso MA tai vastaava pelitaso.